Kotiseudun historian voi tallentaa tuleville sukupolville parhaiten kokoamalla hajallaan olevat muistot, valokuvat, haastattelut ja asiakirjat yhdeksi kirjaksi. Kirja säilyy vuosikymmeniä, kulkee suvussa tai yhteisössä kädestä käteen ja kertoo tarinan niille, jotka eivät itse ole sitä eläneet. Alla käymme läpi käytännön kysymykset siitä, miten paikallishistorian tallentaminen etenee ideasta valmiiksi julkaisuksi.
Mistä lähteistä kotiseudun historia kannattaa kerätä?
Kotiseudun historiaa kannattaa kerätä mahdollisimman monesta eri lähteestä: vanhoilta asukkailta haastattelemalla, perheiden valokuva-albumeista, kirjeistä, päiväkirjoista, seurakuntien ja kuntien arkistoista sekä paikallislehtien vanhoista numeroista. Mitä useammasta lähteestä aineistoa kokoaa, sitä elävämpi ja luotettavampi kokonaisuudesta tulee.
Suullinen perimätieto on usein kaikkein arvokkain ja kiireellisin lähde, sillä vanhimpien kyläläisten ja sukulaisten muistot eivät tallennu minnekään itsestään. Kannattaa varata aikaa rauhallisiin haastatteluihin ja nauhoittaa tai kirjata muistiin kaikki, mitä kuulee. Pienetkin yksityiskohdat, kuten talojen nimet, vanhat työtavat tai paikalliset tapahtumat, voivat olla myöhemmin kullanarvoisia.
Virallisempia lähteitä löytyy esimerkiksi Kansallisarkistosta, maakunta-arkistoista ja paikallisista kotiseutumuseoista. Sukututkimustietokannat, kuten Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen kokoelmat, voivat täydentää henkilöhistoriallista aineistoa merkittävästi. Myös vanhat kartat, maanmittausasiakirjat ja rakennuspiirustukset ovat erinomaisia visuaalisia lähteitä, jotka tuovat kirjaan konkreettista syvyyttä.
Miten järjestät ja tallennat keräämäsi historiatiedot?
Keräämäsi historiatiedot kannattaa järjestää heti alusta lähtien selkeisiin kansioihin tai tiedostoihin aiheen tai aikakauden mukaan. Digitoi valokuvat ja paperidokumentit mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta alkuperäiset eivät kulu tai katoa. Yksinkertainen rakenne estää aineiston kasvamisen hallitsemattomaksi sekasikiöksi.
Käytännössä toimii hyvin jako esimerkiksi vuosikymmenten, paikkojen tai henkilöiden mukaan. Jokainen haastattelu, valokuva tai asiakirja saa oman tiedostonimen ja lyhyen kuvauksen siitä, mistä se on peräisin. Tämä tekee kirjoittamisvaiheesta paljon sujuvampaa, kun tiedät heti, mistä löydät tarvitsemasi tiedon.
Kun aineistoa on kertynyt riittävästi, on aika hahmotella kirjan rakenne. Monet historiakirjat etenevät kronologisesti, mutta aineisto voi myös jäsentyä teemojen ympärille, kuten maatalous, koulu, kirkko tai sota-aika. Kirjoita ensin raakaversio ilman liiallista viilaamista, ja palaa korjaamaan tekstiä vasta, kun kokonaisuus on kasassa. Kirjoittamisen ei tarvitse olla täydellistä heti ensimmäisellä kerralla.
Kenelle kotiseudun historiakirja kannattaa suunnata?
Kotiseudun historiakirja kannattaa suunnata ensisijaisesti sille yhteisölle, jonka tarinaa se kertoo: suvulle, kyläyhteisölle, yhdistykselle tai paikalliselle seuralle. Kirjan ei tarvitse tavoitella suurta yleisöä, ja rajattu kohderyhmä tekee kirjoittamisesta usein helpompaa, koska lukijoilla on jo valmiiksi yhteinen tausta ja kiinnostus aiheeseen.
Sukutarinakirja sopii erinomaisesti perhejuhlaan, sukukokoukseen tai merkittävään vuosijuhlaan lahjaksi tai muistoksi. Kylähistoria puolestaan voi elää kotiseutuyhdistyksen tai kunnan kirjaston hyllyssä vuosikymmeniä. Kun tiedät, kenelle kirjoitat, on helpompi päättää, kuinka paljon taustatietoa selitetään ja millainen sävy tekstiin sopii parhaiten.
Muista myös tulevat sukupolvet. Kirja, joka tänään tuntuu itsestäänselvältä, on kolmenkymmenen vuoden päästä korvaamaton lähde niille, jotka haluavat ymmärtää juuriaan. Juuri tämä tekee paikallishistorian tallentamisesta niin merkityksellistä työtä.
Miten omakustanteena julkaistu historiakirja eroaa perinteisestä kustantamisesta?
Omakustanteena julkaistu historiakirja eroaa perinteisestä kustantamisesta ennen kaikkea siinä, että tekijä päättää itse kaikesta: ulkoasusta, sisällöstä, painosmäärästä ja aikataulusta. Käsikirjoitusta ei tarvitse lähettää kustantamoille hyväksyttäväksi, eikä julkaisupäätös riipu markkinapotentiaalista. Kotiseudun historia tai sukutarina on arvokas aihe, vaikka se kiinnostaisi vain muutamaa sataa ihmistä.
Perinteinen kustantamo valitsee julkaistavat teokset kaupallisten kriteerien perusteella, ja paikallishistoriaa käsittelevät kirjat jäävät usein julkaisematta juuri siksi, että niiden kohdeyleisö on pieni. Omakustanteena saat kirjasi painettua täsmälleen sellaisena kuin haluat, ja kaikki myynnistä syntyvät tuotot tulevat suoraan sinulle.
Me Opus Liberumilla olemme erikoistuneet juuri tähän: autamme kirjailijoita ja tarinankerääjiä viemään käsikirjoituksensa valmiiksi kirjaksi nopeasti ja vaivattomasti. Palvelumme kattaa koko prosessin vedoksen tarkistamisesta painamiseen, ja sinä hyväksyt kirjan ulkoasun ennen kuin yhtään kappaletta painetaan.
Kuinka monta kappaletta historiakirjaa kannattaa painattaa?
Historiakirjaa kannattaa painattaa aluksi sen verran kuin tiedät varmasti tarvitsevasi, yleensä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kappaleeseen. Pienen painosmäärän etuna on, että kustannukset pysyvät hallinnassa eikä varastoon jää myymättömiä kirjoja. Lisäpainoksia voi aina tilata myöhemmin tarpeen mukaan.
Käytännössä kannattaa ensin arvioida kohderyhmän koko. Jos kirja tehdään suvulle, laske perheiden määrä ja arvioi, kuinka moni haluaa oman kappaleen. Jos kyseessä on kylähistoria, selvitä yhdistyksen jäsenmäärä tai alueen asukasluku. Pieni ennakkomyynti tai tilauslistaus ennen painatusta on erinomainen tapa varmistaa sopiva painosmäärä.
Meillä Opus Liberumilla painosmäärän voi valita vapaasti 25 kirjasta kymmeniin tuhansiin, ja lisäpainoksia voi tilata haluamansa suuruisina erinä. Tämä tarkoittaa, että voit aloittaa pienellä erällä ja kasvattaa painosmäärää sen mukaan, miten kiinnostus kasvaa.
Olet jo tehnyt tärkeimmän päätöksen tallentaa kotiseudun historia kirjaksi. Seuraava askel on viedä se valmiiksi julkaisuksi. Tutustu kirjan julkaisemiseen Opus Liberumin kautta ja ota ensimmäinen konkreettinen askel kohti oman historiakirjasi syntymistä.
