Risto Laine -armoitettu metsästäjä
Lasse Herrala
Suomalainen metsästysperinne elää
Metsästys oli pitkään elinehto monelle suomalaiselle perheelle. Metsästä saatiin ravintoa ja turkiksia. Turkikset olivat maksuvälineitä ja niistä saatiin merkittäviä lisäansioita. Metsästäjiä Suomessa on nykyään arviolta 300 000.
Eränkäynti on muuttunut vuosien saatossa enemmän harrastukseksi ja sillä on edelleen tärkeä merkitys sitä harrastaville henkilöille, heidän perheilleen ja yhteiskunnalle.
Riistasta saadaan puhdasta villiruokaa, joka on kaupasta ostetun ravinnon lisä. Metsästäjät saavat saaliistaan vuosittain yli 10 miljoonaa kiloa puhdasta riistan lihaa.
Metsästysseuraan tai -porukkaan kuuluminen lisää yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia kontakteja. Harrastuksen parissa tapahtuva liikunta ja muu aktiivinen toiminta pitävät niin ihmisen mielen kuin kehonkin kunnossa. (Lähde: Suomen riistakeskus)
Risto Laine on yksi monista metsästäjistä. Hän on jaksanut harrastaa pitkään: jo pikkupoikana hän seurasi sorsastusta järven rannalla olevalta kiveltä hyvin aikaisin aamulla. Ennen joulua 2021 teräsvaari (täyttää kesällä 90 vuotta) ampui villisian. Hän on osallistunut innokkaana jahteihin koko syksyn. Kunto on sen seurauksena hyvä ja muisti pelaa.
Tähän kirjaan on koottu tarinoita Riston metsästys-, kilpailu- ja tuomarointireissuista. Risto on hyvä tarinankertoja ja kieltä piristää mäntsäläläismurre.