Luovuuden taivas

Jukka Vornanen

Teos alkaa eläköityneen virkamiehen pohdinnalla oman elämänsä sisällöstä; onko jotakin kenties jäänyt kesken ja kykeneekö hän kirjoittamaan kokemastaan kahden eri ulottuvuuden välillä?

Kertoja, joka aivokasvaimen seurauksena on saanut kyvyn siirtyä ulottuvuuksien rajan yli, tutustuu tarinassa useisiin historian henkilöihin, eläviin ja kuolleisiin, lopulta itseensä Nasaretilaiseen. Varsinainen tarina käynnistyy, kun mies löytää itsensä alastomana merkillisen kartanon edestä kirjailija Emilie Bronten yllättämänä.

Haparoiden alkanut yhteys Lasse Pöystiin ja Tommy Tabermaniin syvenee tarinan edetessä lujaksi ystävyydeksi. Neljänneksi jäseneksi tähän ”muskettisotureiden piiriin” liittyy Marsalkka Mannerheim, joka ystäviensä kanssa sinunkaupat tehtyään tunnetaan tarinassa Callena. Tommyn jälleensyntymän jälkeen hänen tilalleen nousee kansalliskirjailija Kivi, joka haluaa itseään kutsuttavan Alexiksi. Jokainen näistä viidestä persoonasta avaa itsensä omalla tavallaan lukijalle. Callesta löydämme herkän ihmisen, joka viimeinkin on saanut perheensä koolle. Alexiksen sisään päin käpertynyt surumielinen sielu alkaa avautua ja hän kykenee heittäytymään aidon rakkauden kokemiseen kohdattuaan algerialaisen eläinlääkäri Ferielin leijonien vapautusretkellä. Miesten välinen poikamainen huumori ja toisistaan välittäminen vie ystävykset jopa pariisilaisen kusiputkan kautta synnytyssaliin Callen, Lassen ja kertojan saattaessa Tommya uudelleen syntymäänsä.

Calle, Lasse ja Tommy kiidättävät sairaalaan unitutkimuksiin joutunutta tarinan kertojaa, milloin pelastamaan Adolf Hitleriä ensimmäisessä maailmansodassa, milloin sytyttämään Rooman paloa tai auttamaan Pietari Suurta tämän rakentaessa uutta pääkaupunkia. Pyhästä Pietarista tulee kirjan päähenkilön isovelimäinen ystävä, joka virkatoimiensa lomassa ja kertojan tuella löytää sielunkumppaninsa Saimin maan päältä ja vie hänet luovuuden taivaaseen.

Tarinan kertojasta kehkeytyy ulottuvuuksien välinen uskottu mies, joka auttaa niin eläviä kuin kuolleita löytämään pois ahdistavasta syyllisyydestä vapauteen vieviä polkuja. Avun saavat nuoren puolustuskyvyttömän neuvostosotilaan ampuneet ja siitä pahaa mieltä poteneet Sorjonen ja Kärpänen sekä kätensä synnin musteeseen sotkenut Martti Luther. Traagisen menetyksen kokenut Pekka löytää uuden elämän Elinan ja kuolleelta venäläiseltä baritonilta saamansa laulunlahjan ansiosta.

Laukunkantaja Adolfin sielu vapautuu hänen katuessaan ja sovittaessaan julmia tekojaan. Hänen uhriensa sielut puolestaan oivaltavat anteeksiannon vapauttavan heidät vihasta ja katkeruudesta. Armon, rakkauden ja anteeksiannon teema kulkee läpi teoksen jopa niin, että Juudas Iskariotista tulee Pietarin viransijainen.

Kertoja kasvaa vastuunsa mukana. Hänen moraaliaan koetellaan voimallisesti erityisesti Marilyn Monroen laittaessa kaiken eroottisen viettelyvoimansa peliin saadakseen miehen lankeamaan.

Kertojan aivokasvain muuttuu kykyjä antavaksi lahjaksi. Palkinnot hyvin tehdystä työstä ovat ylitsevuotavat. Sekä kertoja että hänen puolisonsa saavat haaveilemansa soitonlahjat. Kaiken huippuna on suojelusenkeliksi annettu suuri atlasleijona Lexa, joka ensi töikseen käy laittamassa alulle uuden leijonasukupolven Korkeasaaressa vieraillessaan. Lopulta tämä leijonaperhe on pelastettava ja siirrettävä uusille asuinsijoilleen Algeriaan ulkoavaruuden olentojen toimiessa logistiikan järjestäjinä.

Tarinan lopussa sen päähenkilöstä on tullut varmaotteinen ja paikkansa maailmankaikkeudessa löytänyt ihminen. Hän ymmärtää saamansa lahjan merkityksen ja suhtautuu tulevaisuuteensa rohkealla tyyneydellä. Hän on tässä ja nyt, ei missään muualla.

Sidosasu Pehmeäkantinen
Sivu322
Vuosi2021
ISBN978-952-69702-0-2

20,00